TeppoRaininko

Suomi. Mitä sitä hyvää muuttamaan.

Suomalaisia on helppo johtaa. Suomalaiset eivät halua erota EU:sta eivätkä liittyä Natoon. Jos Venäjällä ei olisi sattunut vallankumousta, olisimme tänä päivänä autonominen tasavalta, jossa suurin osa ei kaipaisi enempää itsenäisyyttä, mutta ei juuri vähempääkään. Toki joku perussuomenruotsalainen saattaisi edelleen ampua Bobrikovin, mutta valtaosa olisi kiinnostuneempi Sinebrychoffista, kunhan eivät muuta reseptiä.

 

Suomi on valmis maa. Niin lähellä täydellisyyttä, ettei sitä kannata muuttaa. Vaikka vähän kritisoisimmekin nykymenoa, kritisoimme vielä enemmän sen muuttamista, koska olemme varmoja siitä, että muutos aiheuttaa enemmän haittoja kuin hyötyjä.

Kun suomalaisilta kysytään, pitäisikö nopeusrajoituksia nostaa, laskea vai pitää ennallaan, enemmistön mielestä pitää pitää ennallaan. Näin vuodesta toiseen, vaikka vuodesta toiseen nopeusrajoitukset eivät pysy ennallaan, vaan vähitellen alenevat. Muutos on kuitenkin hidasta ja vastannee kansalaisten mielipiteen hidasta muuttumista hitaaseen suuntaan.

Viime vuoden lopulla tehtiin kaksi kyselytutkimusta metsien hakkuumääristä. Kummassakin eniten sai kannatusta vaihtoehto ”pidetään ennallaan”.

Tuoreessa Maaseudun Tulevaisuuden kyselyssä selvitettiin suomalaisten ajatuksia humanitaarisen maahanmuuton lisäämisestä tai vähentämisestä. Suurimman kannatuksen sai vaihtoehto "pidetään ennallaan".

 

Se, että kellumme optimaalisessa tilassa, on seurausta harjoitetusta politiikasta. Politiikkaa ovat harjoittaneet harjaantuneet ammattilaiset. Ammattilaiseksi harjaantuu, kun liittyy nuorisojärjestöön, lähtee kunnallispolitiikkaan, suorittaa kursseja puolueen opistossa, työskentelee puoluetoimistossa tai etujärjestössä, pyrkii puoluekokousedustajaksi, aloittaa eduskunnan takarivistä ja pätevöityy ensin kevyemmän ja myöhemmin raskaamman ministerisalkun kantajaksi ja kuka ties aina presidentiksi asti.

Politiikan korkeakoulun riemumaisterit ovat keittäneet meille keiton, joka maistuu samalta huolimatta siitä, kuka on kauhan varressa. Joskus harvoin joku pyrkii tuomaan keittoon uusia mausteita, mutta lehdistön ja kansalaisten valppauden ansiosta nämä viekkaudella ja vääryydellä liian lähelle kattilaa päässeet hämmentäjät saadaan nopeasti ottamaan lusikkansa sopasta ennen kuin maku muuttuu.

Tavan vuoksi vähän urputamme siitä, että samat naamat vaaleista toiseen... Äänestyskopissa kuitenkin valitaan pitkän kaavan mukaan valmistetut tuomiojat, paasiot, ville&sauliniinistöt, pekkahaavistot, anttirinteet ja -kaikkoset tai samanlaisiksi kovaa vauhtia sannamarinoituvat emmakarit ja liianderssonit. Siten varmistutaan siitä, ettei poliittinen kulttuuri muutu eikä Suomi siinä mukana.

 

Kerran vahingossa lipsahti ohituskaistalta muuan Ahtisaari oikein presidentiksi asti, vaikka hän ontui, ja oli Kalevi Sorsan vuoro. Toista kertaa virheen ei annettu tapahtua ja ehdokasasettelua muutettiin niin, että saatiin seuraaviin vaaleihin poliittisen koneiston kasvattama, etujärjestön auktorisoima puolueorganisaation uskollinen palvelija Tarja Halonen varmistamaan, ettei presidentti matkustele liikaa eikä vahingossakaan poikkea Kekkosen, Koiviston tai SAK:n linjasta.

 

Ahtisaaren sielunkumppani Alexander Stubb valittiin suuresta tuntemattomuudesta Europarlamenttiin 115 000 äänellä. Huolimatta korkeasta oppiarvostaan ja monipuolisesta kielitaidostaan Stubb kelpasi edustajaksemme, koska hänen ei pelätty Brysselistä käsin sotkevan tuttuja kuvioita. Toisin kävi. Poliittinen tuote Ilkka Kanerva tekstiviestitti itsensä rivikansanedustajaksi ja puheenjohtaja Jyrki Katainen kutsui hädissään Stubbin hoitamaan ministerikauden loppuun.

Virkamiehet ja pitkän linjan ministerikollegat, kuten Mauri Pekkarinen ja Paavo Väyrynen luulivat vievänsä keltanokkaa kuin litran mittaa torilla, mutta ei. Energinen ulkoministeri herätti närää väärillä virkanimityksillä ja pyrkimyksillään yksinkertaistaa hallintorakenteita. Stubb myös otti kantaa vastuualueensa asioihin, mikä oli lähes ennenkuulumatonta. UM:n virkakunnassa oltiin vahvasti sitä mieltä, että eihän noin voi toimia.

Vastoin puolue-eliitin päätöstä Stubb myi itsensä Kokoomuksen puoluekokoukselle puheenjohtajaksi ohi broilerikasvattamon ehdokkaan Jan Vapaavuoren. Paniikki alkoi hiipiä poliitiikan, lehdistön ja kansan keskuuteen. Kun Stubb nousi pääministeriksi, kaikkien mitta täyttyi. Oli aika päästä eroon miehestä, joka pukeutui väärin, puhui väärin, urheili liikaa, innostui liikaa, kaveerasi ulkomaalaisten kanssa, ja jolla oli liian leveä hymy ja isot hampaat. Eikä hän ollut ikinä kuulunut poliittiseen nuorisojärjestöön tai aloittanut takarivistä.

Saimme huokaista helpotuksesta, kun puoluekokous vaihtoi Stubbin kolmannen kauden kansanedustajaan Petteri Orpoon, joka on kulkenut oikean urapolun ylioppilaspolitiikasta, kunnallispolitiikan ja maakuntavaltuuston kautta eduskuntaan. CV:stä löytyvät tehtävät puoluevirkailijana, ministerin avustajana, vaalipäällikkönä, ja puoluehallituksen jäsenenä. Vuoden visiitti maatalousministerinä ja toinen sisäministerinä varmistivat, ettei yhtään porrasta ole jätetty väliin. Tässä on uskottava puheenjohtaja, jossa on sitä oikeaa pääministeriainesta.

Kantona kaskessa on toki SDP:n politrukkiosaston hautoma, SAK:n kanonisoima Antti Rinne, joka on niin ikään hankkinut meriittinsä kunnallispolitiikassa, puoluekokousedustajana, täyte-ehdokkaana, ministerin avustajana ja pätkäministerinä. Oikea mies vasemmalta.

 

Väistyvän pääministerin, Juha Sipilän syntilista on pitkä ja veriruskea. Sen sijaan, että olisi urakoinut politiikassa ja virkamiehenä, hän on perustanut ja ostanut yrityksiä, kasvattanut niitä ja myynyt voitolla. Kun Sipilä tarvitsee jotain, hän tekee sen. Jos keksintö toimii, hän perustaa sen ympärille yrityksen. Hän lentää omaa lentokonettaan, rakentaa häkäpönttöauton ja pystyttää energiaomavaraisia asuntoja. Hän on epämuodikkaasti kristillisen herätysliikkeen jäsen. Ja hän on taloudellisesti menestynyt. Pitkä miinus.

Pahinta on kuitenkin se, että Sipilä puhuu ja toimii eri tavalla kuin käsikirjassa lukee. Häntä on yritetty opettaa, ettei politiikassa näin voi toimia. On vain yksi tapa toimia, ja se ei ole Ahtisaaren, Stubbin eikä Sipilän tapa. Oikea tapa on edetä hitaasti, varovasti, kieli keskellä suuta ja niin, ettei kukaan suutu eikä mikään muutu. Työttömyysturvaa ei saa muuttaa, sosiaaliturvaa ei saa kehittää, byrokratiaa ei saa purkaa, hallintorakenteisiin ei saa kajota, työmarkkinoita ei saa uudistaa, verotukseen ei saa koskea ja poliittinen kulttuuri on jätettävä rauhaan. Uutta ei pidä kokeilla, koska kokeilu saattaa osoittautua toimivaksi, ja monelle tulee paha mieli.

 

Jos oli Sipilän kiilaaminen pääministeriksi törkeää järjestelmän halventamista, oli vielä törkeämpää nostaa yrittäjä, hallitusammattilainen ja kansalaisaktivisti Anne Berner liikenneministeriksi. Ministeriksi pitää edetä vuoronumeron osoittamassa järjestyksessä! Eikä Bernerillä ole edes jäsenkirjaa, Alkio-opiston opintokirjasta puhumattakaan. On vain Sveitsin passi. Epäilyttävä tyyppi, puhuukin sujuvasti viittä kieltä.

Eduskuntavaaleissa 2015 Perussuomalaisten yhtenä vaaliteemana oli autoveron alentaminen. Työmies on Octaviansa ansainnut, sanoi Soini. Myös muut puolueet olivat sitä mieltä, että auton hankkimisen verottamisesta pitäisi siirtyä käytön verottamiseen. Kun ministeri Berner esitti ehdotuksensa autoilun verotuksen uusimiseksi juuri tähän suuntaan, se ei kelvannut edes keskustelun pohjaksi. Täystyrmäys yli puoluerajojen.

Lähes yhtä tyly on ollut vastaanotto tiestön rahoituksen uudistamiseksi ja raideliikenteen kehittämiseksi. Tiestöhän on meillä kunnossa ja junat kulkevat aikataulussa.

Taksimonopolin ministeri Berner sentään onnistui murtamaan. Ja juuri, kun olemme saamassa tilaisuuden rankaista häntä tästä, hän tekee katalan teon: jättää politiikan, vieläpä lupaustensa mukaisesti. Petturi! Miten me nyt voimme olla häntä äänestämättä!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Aika pitkän esimerkkilistan kuitenkin työstit niistä "poikkeavista" tai "epäilyttävistä" yksilöistä. Ehkäpä he eivät siis niin poikkeavisa olekaan?

Muuten, sehän oli nimenomaan Tarja Halonen, joka siitä lautasen saamisesta yritti väen vängällä kiinni pitää. Ahtisaaren aikana ei moisesta kiistelty.

Muutoin kyllä piristävää lukutokiota tuo analyysisi.

Käyttäjän TeppoRaininko kuva
Teppo Raininko
Käyttäjän JarmoPeltola kuva
Jarmo Peltola

Hyvää tekstiä, oikein hyvää.

Ilo lukea hyvin mietittyä, kantaa ottavaa ja luistavaa tekstiä.

Toimituksen poiminnat